Pulmu

Pulmu on jysäkkä kesällä 2024 meillä syntynyt huskytyttö.

Pulmu on ympäristön tutkistelija, joka ilahtuu suuresti perheen toisten koirien ja omien ihmisten tapaamisesta. Tällöin korvat menevät päälakea myöten, häntä heiluu puolelta toisella ja suusta kuuluu hurinaa ja kujertavaa ulvontaa.
Pikkupentuna se sai lempinimekseen ralliperuna, kuvaamaan tätä sen lystikästä ja herkästi ilahtuvaa luonnetta.

Pulmun korvat olivat sisaruksista pisimpään lupassa; molemmat korvat olivat tanakasti pystyssä vasta seitsemän viikon ja yhden päivän iässä. Samoin sen kulmahampaat irtosivat viimeisenä, mutta jossain Pulmu sentään on sisaruksista ensimmäinen sillä se aloitti ensimmäiset juoksunsa jo 18.12.2024.

Pulmu on hyvin ahne ja ruokapalkkaa harjoituksissa käytettäessä se yleensä haukkaa suuhun koko käden pelkän ruokapalkan sijasta.
Pulmu vaikuttaa hieman itsepäiseltä eikä se osoita selkeää ohjaajapehmeyttä.
Se kuitenkin oppii nopeasti ja saattaa olla älykkäämpi kuin vielä hoksaammekaan.
Yhteistyöhalua löytyy myös, mutta maailman ihmeet tuntuvat välillä olevan mielenkiintoisempia kuin ihmisen tarjoamat oppimistehtävät. Toisaalta Pulmu on se, joka tulee melko vaivattomasti kutsusta luokse vaikka kesken leikkihetken.
Illakoivasta luonteestaan huolimatta Pulmun perusolemus on melko rauhallinen ja sopuisan oloinen.

Pulmu on sisaruskatraasta vähiten kiinnostunut vieraista ihmisistä ja heti iholle tunkeilevia ihmisiä katsahtaa hieman alta kulmien ja vierastaa selvästi.

7.12.2024 kävimme ensimmäisen kerran koirien hallitreenissä ja Pulmu oli heti valmis kuuntelemaan ohjeita aivan vieraassa paikassa vieraiden koirien keskellä.
Harjoittelimme hallissa näyttelyseisontaa ja ravia ja Pulmu keskittyi harjoitteluun todella hyvin. Oli luottavainen ja reipas.

15.12.2024 kävimme toisen kerran hallissa, jälleen aivan uudessa paikassa jossa ei ollut Pulmulle mitään tuttua, ja se käyttäytyi hyvin luottavaisesti ja keskittyi harjoittelemaan näyttelyseisontaa ja ravia.

Ihannetilanteessa Pulmusta saadaan hyvä vahvistus meidän valjakkoon.

Terveystulokset

Terveystarkastukset tulossa 2025

Näyttelytulokset
Ei vielä näyttelykäyntejä

Koe-, kilpailu- ja testitulokset
Ei vielä koe-, kilpailu- tai testituloksia

Hieman yli 6 kuukautta ikää.